Tarinamme

Rotola-Pukkila on suomalainen perheyritys, joka valmistaa sisustus- ja akustiikkapaneeleita sekä tarjoaa vaativaa sopimusvalmistusta. Botnia Panels on yrityksen paneeleihin keskittyvä, vuonna 2011 perustettu tuotelinja.

Yrityksen tuotanto on alusta lähtien sijainnut Kauhajoella, Etelä-Pohjanmaalla. Etelä-Pohjanmaa tunnetaan vahvasta puuteollisuudestaan ja sen pitkistä perinteistä.

Yrityksen alku

Mistä kaikki alkoi?

Kaikki alkoi, kun nuoripari Pentti ja Kaija Rotola-Pukkila aloittivat yritystoiminnan huonekalujen valmistuksessa vuonna 1965. Molemmat olivat erittäin taitavia käsistään: Pentti oli aiemmin työskennellyt läheisessä huonekalutehtaassa sekä metsätöissä, Kaija taas työskenteli kokkina. Molemmat olivat lähtöisin maaseudulta, joten tottumus kovaan työhön ja yrittämiseen tuli jo lapsuudesta. Minkäänlaisia alkupääomia ei kummallakaan yrityksen perustamiseen ollut, joten häälahjoina tulleet lahjakortitkin käytettiin ensimmäisten työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan. Pentti on itse suunnitellut ja rakentanut suuren osan tehtaalla edelleen käytetyistä koneista.

Kasvu ja kehitys

Sukupolvenvaihdos

Yritys kasvoi vuosi vuodelta ja pariskunnan kolme poikaa Mikko, Pauli ja Hannu olivat mukana toiminnassa jo nuoresta pitäen. Rotola-Pukkila tuli erityisen tunnetuksi tuotemerkistään Timantti, jonka alla valmistettiin viilutettuja kirjahyllyjä, seinäyksiköitä ja lipastoja. Vuonna 2002 yrityksen johdon vastuu siirtyi vanhemmilta pojille.

Tehtaalla useat työsuhteet ovat kestäneet hyvin pitkään, jopa vuosikymmeniä. Tämä osaltaan mahdollistaa korkean osaamisen tason, mikä taas näkyy tuotteiden korkeana laatuna.

Paneelien valmistus

Omasta tarpeesta uudeksi tuotelinjaksi

Vuonna 2011 huonekalujen valmistuksen ohella aloitettiin myös sisustuspaneelien tuotanto. Botnia Panels on Rotola-Pukkilan sisustuksellisiin sisä- ja ulkopaneeleihin sekä akustiikkapaneeleihin keskittyvä tuotelinja. Linja sai alkunsa, kun Pauli, keskimmäinen pojista, remontoi kotiaan eikä löytänyt markkinoilta haluamansa laisia paneeleita, joten hän päätti valmistaa ne itse. Nyt, yli viidentoista vuoden tuotekehitystyön ja hiomisen jälkeen, tuotteet ovat saavuttaneet nykyisen muotonsa. Botnia Panelsin tuotteiden keskeisimmät ominaisuudet ovat alusta alkaen olleet hienostunut ulkonäkö, korkea laatu, pitkä käyttöikä sekä helppo asennettavuus.

Mallipalat

Voit tilata tuotesivulta ilmaisen mallipalan haluamastasi paneelista

Mallipalat